JuurenTuvan tarina

Kipinä juurileivontaan syttyi minuun jo nuoruusvuosina

Olen läpi elämäni arvos­tanut käden­taitoja ja puh­dasta lähi­ruokaa. Perin­tei­sillä mene­tel­millä val­mis­tetun leivän hidas pro­sessi on tun­tunut aina kieh­to­valta. Ajatus juu­ri­lei­vontaan ryh­ty­mi­sestä on pitänyt otteessaan ja pysynyt pelkkänä aja­tuksena aina vuoden 2019 alku­puo­lella saakka, jolloin toteutin ajatukseni.

Siihen men­nessä olin suu­rella palolla etsinyt tietoa useista eri läh­teistä, kat­sellut val­tavan määrän juu­ri­lei­von­ta­vi­deoita, liit­tynyt innos­tavaan Hapan­juu­ri­lei­purit-ryhmään Face­boo­kissa ja kysynyt neuvoja tutuilta, koke­neilta juu­ri­lei­pu­reilta. Tiedon kart­tu­minen lisäsi intoani ja vah­visti pää­töstäni aloittaa itsekin juu­ri­lei­von­ta­har­rastus. Ute­liaisuus vei voiton, ja hiih­to­lo­malla päätin viimein luoda itse oman hapanjuuren.

”Aloin leipoa juurella ensimmäistä kertaa elämässäni ja sain erinomaisen maukasta leipää.” 

Löysin hyvät ja selkeät ohjeet, joiden avulla ikioma, elävä lei­pä­juuri alkoi hil­jalleen kuplia ja voi­mistua. Vahdin, ruokin ja hoidin juurta kuin pientä vauvaa. Aloin leipoa juu­rella ensim­mäistä kertaa elä­mässäni ja sain erin­omaisen mau­kasta leipää. Ute­liaisuus kasvoi jokaisen lei­von­ta­kerran jälkeen. Leivoin jat­ku­vasti välillä epä­on­nistuen, toi­sinaan voi­ton­rie­muisena kil­jah­dellen. Ihmet­telin aina, miten leipä voi maistua niin hyvältä. Paras oivallus tuolloin oli: en tar­vitse enää lei­vin­hiivaa, sillä pelkkä hapan­juuri riittää!

Siitä alkoi juu­ri­lei­von­ta­har­rastus, johon hurahdin täy­sillä. Olin toi­sinaan hyvin tuot­telias, ja lähi­pii­ril­lekin juu­ri­lei­von­ta­har­rastus tuli varsin tutuksi. Kaikki saivat osuu­tensa lei­vistäni. Kukaan ei vas­tus­tellut. Huo­masin, että hapan­juu­ri­lei­von­nalla on suora yhteys omaan ja lähi­piirini hyvin­vointiin: hyvä leipä lähensi meitä ja sai leivän mais­tajat hymyi­lemään tyy­ty­väisinä. Oma­te­koinen juu­ri­leipä tuntui ihmeitätekevältä.

” Vähitellen ajatus leipäjuuren ilosanoman jakamisesta laajemminkin alkoi vallata mieleni” 

Juuren tuoma ilo voi­maan­nutti ja toi uutta sisältöä arkeeni. Pian uskalsin jo ladata lei­pä­kuvia Face­bookiin ja Ins­ta­gramiin. Sana levisi ja vähi­tellen ystävät alkoivat myös kiin­nostua juu­ri­lei­von­nasta. Keväällä 2020 jaoin juurta Korona-pan­demian takia kotio­loissa pysyt­te­le­ville ystä­ville ja työ­ka­ve­reille sekä perustin WhatsApp-ryhmän, jossa jaoimme koke­muksia ja vinkkejä. Minusta oli tullut juurilähettiläs.

Aloin saada juu­ri­lei­von­ta­har­ras­tajien yhtei­sössä kii­tosta siitä, että olin tar­tut­tanut heihin juuri-innos­tuksen ja mah­dol­lis­tanut paluun lap­suusajan nos­tal­gisiin tun­nelmiin ja tuok­suihin. Mikä voi­sikaan olla parempaa palau­tetta juu­ri­lei­pu­rilta kuin tämä:

“Ihana leivän tuoksu valtaa kotimme. Palasin lap­suuden kotiin, kun äiti näitä pyö­ritteli ja pääsin aja­tuk­sissani pyö­rit­te­lemään äidin kanssa kar­tion­muo­toisia ruis­leipiä. Kiitos Anu. Kiitos, kun sun avulla pääsin toteut­tamaan pit­kä­ai­kaisen haaveeni.” 

Vähi­tellen ajatus lei­pä­juuren ilo­sa­noman jaka­mi­sesta laa­jem­minkin alkoi vallata mieleni. Mitäpä jos alkaisin sivu­toi­mi­seksi yrit­tä­jäksi? Sillä tavalla saisin levi­tettyä ilo­sa­nomaa kon­kreet­ti­sesti kurs­sit­ta­malla väkeä ja pos­tit­ta­malla juurta jokai­selle sitä halua­valle. Ei kai pienen lei­pomon perus­ta­mi­nenkaan olisi mah­doton ajatus? Lähi­piirini kan­nusti tart­tumaan toimeen.

”Tupa, josta tuli JuurenTupa” 

Jostain piti lähteä liik­keelle. Päätin suo­rittaa hygie­nia­pas­si­testin, sillä se tar­vit­taisiin ja se voisi olla ensim­mäinen askel. Enpä voinut aavis­taakaan, miten suuri tuo ensim­mäinen askel oikeasti oli – askel, jonka otin astuessani sisään sata­vuo­ti­aaseen unel­mieni taloon, jonka tun­nel­mal­lisen keittiön pitkän pöydän ääressä suo­ritin testin. Samalla tutustuin ihmeel­lisen mer­ki­tyk­sel­liseen ihmiseen, talon sen het­kiseen omis­tajaan, jonka kautta olen saanut hurjan määrän neuvoja ja opas­tusta ja joka on toi­minut linkkinä eri yhteistyötahoihin.

Tuo sata­vuotias hur­maava tupa, johon astuin, tuli samassa tohi­nassa ostettua omaksi kodiksi. Tupa, josta tuli JuurenTupa.

Anu Mäki­vie­rikko

Heräsikö sinulla kysymyksiä?