JuurenTuvan tarina
Kipinä juurileivontaan syttyi minuun jo nuoruusvuosina
Olen läpi elämäni arvostanut kädentaitoja ja puhdasta lähiruokaa. Perinteisillä menetelmillä valmistetun leivän hidas prosessi on tuntunut aina kiehtovalta. Ajatus juurileivontaan ryhtymisestä on pitänyt otteessaan ja pysynyt pelkkänä ajatuksena aina vuoden 2019 alkupuolella saakka, jolloin toteutin ajatukseni.
Siihen mennessä olin suurella palolla etsinyt tietoa useista eri lähteistä, katsellut valtavan määrän juurileivontavideoita, liittynyt innostavaan Hapanjuurileipurit-ryhmään Facebookissa ja kysynyt neuvoja tutuilta, kokeneilta juurileipureilta. Tiedon karttuminen lisäsi intoani ja vahvisti päätöstäni aloittaa itsekin juurileivontaharrastus. Uteliaisuus vei voiton, ja hiihtolomalla päätin viimein luoda itse oman hapanjuuren.
”Aloin leipoa juurella ensimmäistä kertaa elämässäni ja sain erinomaisen maukasta leipää.”
Löysin hyvät ja selkeät ohjeet, joiden avulla ikioma, elävä leipäjuuri alkoi hiljalleen kuplia ja voimistua. Vahdin, ruokin ja hoidin juurta kuin pientä vauvaa. Aloin leipoa juurella ensimmäistä kertaa elämässäni ja sain erinomaisen maukasta leipää. Uteliaisuus kasvoi jokaisen leivontakerran jälkeen. Leivoin jatkuvasti välillä epäonnistuen, toisinaan voitonriemuisena kiljahdellen. Ihmettelin aina, miten leipä voi maistua niin hyvältä. Paras oivallus tuolloin oli: en tarvitse enää leivinhiivaa, sillä pelkkä hapanjuuri riittää!
” Vähitellen ajatus leipäjuuren ilosanoman jakamisesta laajemminkin alkoi vallata mieleni”
Juuren tuoma ilo voimaannutti ja toi uutta sisältöä arkeeni. Pian uskalsin jo ladata leipäkuvia Facebookiin ja Instagramiin. Sana levisi ja vähitellen ystävät alkoivat myös kiinnostua juurileivonnasta. Keväällä 2020 jaoin juurta Korona-pandemian takia kotioloissa pysytteleville ystäville ja työkavereille sekä perustin WhatsApp-ryhmän, jossa jaoimme kokemuksia ja vinkkejä. Minusta oli tullut juurilähettiläs.
Aloin saada juurileivontaharrastajien yhteisössä kiitosta siitä, että olin tartuttanut heihin juuri-innostuksen ja mahdollistanut paluun lapsuusajan nostalgisiin tunnelmiin ja tuoksuihin. Mikä voisikaan olla parempaa palautetta juurileipurilta kuin tämä:
“Ihana leivän tuoksu valtaa kotimme. Palasin lapsuuden kotiin, kun äiti näitä pyöritteli ja pääsin ajatuksissani pyörittelemään äidin kanssa kartionmuotoisia ruisleipiä. Kiitos Anu. Kiitos, kun sun avulla pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni.”
”Tupa, josta tuli JuurenTupa”
Jostain piti lähteä liikkeelle. Päätin suorittaa hygieniapassitestin, sillä se tarvittaisiin ja se voisi olla ensimmäinen askel. Enpä voinut aavistaakaan, miten suuri tuo ensimmäinen askel oikeasti oli – askel, jonka otin astuessani sisään satavuotiaaseen unelmieni taloon, jonka tunnelmallisen keittiön pitkän pöydän ääressä suoritin testin. Samalla tutustuin ihmeellisen merkitykselliseen ihmiseen, talon sen hetkiseen omistajaan, jonka kautta olen saanut hurjan määrän neuvoja ja opastusta ja joka on toiminut linkkinä eri yhteistyötahoihin.
Tuo satavuotias hurmaava tupa, johon astuin, tuli samassa tohinassa ostettua omaksi kodiksi. Tupa, josta tuli JuurenTupa.
Anu Mäkivierikko